Seisoin töiden jälkeen ratikkapysäkillä matkalla joogaan, kun siihen huojuu mieshenkilö. Hyvä, ettei jäänyt Ykkösen ratikan alle, tie oli kovin kapea hänelle.
'Mihin tää menee?', kysyy minulta.
'Kauppatorille', vastasin.
Ratikka lähtee, mies huojuu lähelläni. Korkkaa limupullon ja tarjoaa minulle. Kieltäydyin päänpudistuksella, jatkan kirjan lukemista. Siirryn kauemmas miehestä ja yritän tiirata puiden lehvästön läpi kellonaikaa urheilukentältä. Mies huojuu lähemmäs ja vilkaisen sivusilmällä.
'Menisitkö kauemmas', sanon.
'Miksi?', mies kysyy.
'En jaksa sinua nyt', vastaan rehellisesti. Hän pysyttelee siinä missä on, muttei tule lähemmäs.
Ratikassa syöksyn viimeiselle yksittäiselle vapaalle paikalle, mies menee erään nuoren naisen viereen.
Olen jo nuorena ottanut käyttöön tämän tavan. En yksinkertaisesti jaksa kuunnella känniläisten örinöitä. Menköön sellaisen luo, joka jaksaa.
Loppuun piisi yhtyeeltä, jonka löysin Laiskiksen kautta. Kiitos jälleen :)
