maanantai 11. huhtikuuta 2016

Maanantai

Aamulla pelkäsin migreenin iskevän, oli sellainen outo olo päässä. Kahden tunnin kokous palelemassa neukkarissa ei myöskään ollut mukavaa vaikka kokous muuten oli ehkä ihan ookoo.

Onneksi työystävä tuli käymään, söimme yhdessä lounasta ja myöhemmin kävimme kahvilla. Hän oli kiinnostunut joistain äidin huonekaluista sekä yhdestä hurjan painavasta ryijystä, lupasin mittoja keskiviikon jälkeen. Hänen lähdettyään kävin naapurikirjastossa hoitamassa pari asiaa ja sitten vain tuhlasin aikaa puoli neljään, jotta saatoin lähteä.
 
Sysikki nauttimassa aurinkoisesta keväästä
Kotona sain ensin itkukohtauksen keittiön tilasta ja tiskikoneesta, jonka selvitimme pienimmän kanssa. Sitten tein ruoan eli lämmitin pakastimesta jotain pataa ja söimme. Pari banaania oli mustunut ja ne päätyivät suklaahippu-fudge-muffinsseihin.

Muffinsseja

Soitin äitini kummityttärelle, jätin hänen vastaajaansa numeroni (ruotsiksi) ja hetken päästä hän soitti takaisin. He ovat huvilallaan Sveitsissä. (Kummitätini mies oli aikoinaan Keihäsmatkojen lakimies, mutta ehti luikahtaa karkuun juuri ennen kuin Keihäsmatkat meni konkkaan.) Sovimme, että hankin hänen puolestaan kukkia äidin siunaustilaisuuteen, hän kun ei pääse tulemaan nyt tänne.

Opastin nuorimmaista 80-luvun hittien maailmaan. Tässä yksi.